Luku 1
Musiikki on kieli
Olet ehkä huomannut hyräillessäsi, että jotkin melodian kohdat tuntuvat pyytävän jatkoa. Toisissa kohdissa voit lopettaa, ja sävellys tuntuu hetkeksi valmiilta. Tätä eroa voi tutkia, vaikka et vielä tunnistaisi yhtään sointua nimeltä.
Kun kuuntelet kappaletta, voit siirtää huomiosi kolmeen asiaan. Rytmi kertoo, milloin äänet tulevat ja kuinka kauan ne kestävät. Melodia on sävelten kulku, jonka voit hyräillä. Harmonia syntyy sävelten yhteissoinnista ja siitä, miten soinnut seuraavat toisiaan. Basso vaikuttaa siihen, miten kuulet yhteissoinnin.
Musiikkia voi verrata puheeseen. Lyhyttä, yhtenäiseltä tuntuvaa musiikillista jaksoa kutsutaan fraasiksi. Sen loppu voi tuntua avoimelta kuin kysymys tai levolliselta kuin lauseen piste. Tauko auttaa huomaamaan fraasin rajan. Sävel ja sointu vaikuttavat siihen, miltä tauko tuntuu.
Kuule kotisävel
Sävellajin keskussäveltä kutsutaan toonikaksi. Voit ajatella sitä kotisävelenä, johon melodia voi palata. C-duurissa kotisävel on C. Kun säestys pitää C-duurisoinnun taustalla, päättyminen C:hen voi tuntua vahvemmalta paluulta kuin pysähtyminen G:hen, vaikka G kuuluu samaan sointuun.
Luku 2
Sävelet ja intervallit
Yksi nauhaväli kitaralla on puolisävelaskel. Kun siirrät sormea kaksi nauhaa samalla kielellä, kuljet kokosävelaskeleen. A-kielen 3. nauhalla soi C. Neljännellä soi C♯ eli D♭ ja viidennellä D. C♯ ja D♭ ovat tällä otelaudalla sama sävelkorkeus kahdella nimellä. Asteikko kertoo, kumpi nimi sopii yhteyteen.
Sävelnimet tässä kirjassa. Käytämme samoja nimiä kuin otelautaharjoittelijassa. B on luonnollinen sävel ja B♭ sen alennus. Suomalaisissa nuoteissa voit kohdata merkintätavan, jossa näiden sävelten nimet ovat H ja B.
Intervalli on kahden sävelen välinen etäisyys. Kuuntele sävelet ensin peräkkäin ja sitten yhdessä. Intervallin numero saadaan laskemalla sävelnimet lähtösävel mukaan lukien. C:stä E:hen on terssi, koska C–D–E sisältää kolme sävelnimeä. C–E♭ on myös terssi, mutta siinä on yksi puolisävelaskel vähemmän.
| Intervalli | Puolisävelaskelia | Sävelet |
|---|---|---|
| Suuri sekunti | 2 | C–D |
| Pieni terssi | 3 | C–E♭ |
| Suuri terssi | 4 | C–E |
| Puhdas kvartti | 5 | C–F |
| Puhdas kvintti | 7 | C–G |
| Puhdas oktaavi | 12 | C–C |
Oktaavin päässä sävelen nimi toistuu. Kitaralla löydät saman kielen oktaavin 12 nauhaa ylempää. C:n yläpuolinen C soi siis A-kielen 15. nauhalla, kun lähtö-C on 3. nauhalla.
Terssi muuttaa soinnun
Kolmisoinnun sävelet voi järjestää perussäveleksi, terssiksi ja kvintiksi. C-duurisoinnussa ne ovat C, E ja G. C-mollisoinnussa C ja G pysyvät, mutta terssi laskee E♭:hen. Juuri tämä puolisävelaskel erottaa nämä kaksi sointua. Kitaralla sama sävel voi soida useammalla kielellä tai eri oktaaveissa, joten otteessa voi soida useampi kuin kolme kieltä.
Luku 3
Asteikot
Asteikko järjestää sävelet peräkkäin kotisävelestä sen oktaaviin. Jokaisella sävelellä on aste, joka kertoo sen paikan. C-duurissa C on 1. aste, E on 3. ja G on 5. Duurin ja luonnollisen mollin erotat siitä, missä kohdissa sävelten väli on kokoaskel ja missä puoliaskel.
Duuriasteikon askelkuvio on koko, koko, puoli, koko, koko, koko, puoli. C-duurissa lyhyet välit ovat E–F ja B–C. Aloita sama kuvio G:stä, niin saat G-duurin. Sen 7. aste on F♯, sillä F♯:stä on G:hen puolisävelaskel.
| Asteikko | Sävelet kotisävelestä oktaaviin |
|---|---|
| C-duuri | C – D – E – F – G – A – B – C |
| Luonnollinen c-molli | C – D – E♭ – F – G – A♭ – B♭ – C |
| Luonnollinen a-molli | A – B – C – D – E – F – G – A |
Luonnollisen mollin askelkuvio on koko, puoli, koko, koko, puoli, koko, koko. Sen 3., 6. ja 7. aste ovat puoliaskelta alempana kuin saman toonikan duurissa. C-duurilla ja c-mollilla on sama kotisävel ja eri säveljoukko. C-duurilla ja luonnollisella a-mollilla puolestaan on sama säveljoukko ja eri kotisävel. C-duuria ja a-mollia kutsutaan rinnakkaissävellajeiksi. Kuuntelussa kotisävelen paljastavat yhdessä melodian painotukset, basso ja sointujen liike.
Pentatoninen asteikko sisältää viisi eri säveltä. C-duuripentatonisen sävelet ovat C, D, E, G ja A. Kun lisäät F:n ja B:n, saat C-duuriasteikon. Samat lisäsävelet näkyvät kultaisina otelautaharjoittelijassa, kun valitset C:n ja joonisen moodin. Kokeile pentatoniikkaa ja moodeja III osassa.
Luku 4
Harmoninen kenttä
Asteikosta saa sointuja käyttämällä joka toista säveltä. Aloita C:stä, jätä D väliin ja ota E. Jätä F väliin ja ota G. Saat C-duurisoinnun. Aloita seuraavaksi D:stä ja tee sama. Sävelet D, F ja A muodostavat d-mollisoinnun (Dm). Kummassakin poimit asteikosta sävelet samoin, mutta terssin koko muuttuu.
Kun teet kolmisoinnun asteikon jokaiselta asteelta, saat asteikon harmonisen kentän. Sen sointuja kutsutaan diatonisiksi, koska ne rakentuvat tässä valitun asteikon omista sävelistä. Seitsemännen asteen Bdim on vähennetty sointu. B:n ja F:n väliin jää kuusi puolisävelaskelta, joten kvintti on puoliaskelta pienempi kuin C-duurisoinnussa.
| Aste | Sointu | Sävelet | Laatu |
|---|---|---|---|
| 1 | C | C – E – G | duuri |
| 2 | Dm | D – F – A | molli |
| 3 | Em | E – G – B | molli |
| 4 | F | F – A – C | duuri |
| 5 | G | G – B – D | duuri |
| 6 | Am | A – C – E | molli |
| 7 | Bdim | B – D – F | vähennetty |
Duurissa sointujen laadut tulevat aina samassa järjestyksessä, koska askelkuvio pysyy samana. Luonnollisessa a-mollissa saat samat kolmisoinnut eri järjestykseen. Siellä 1. aste on Am ja 5. aste Em. Käytännössä a-mollissa esiintyy usein myös E-duuri tai E7. Niiden G♯:n tehtävään palataan luvussa 6.
Luku 5
Roomalaiset numerot
Sointumerkki G kertoo, että soitat G-duurisoinnun. Roomalainen numero kertoo, missä suhteessa sointu on sävellajiin. C-duurissa G on V, koska G on C-duuriasteikon 5. sävel. G-duurissa sama sointu on I. Numeroa varten sinun täytyy tietää sävellaji, jota vasten sointu luetaan.
Roomalaiset numerot kirjoitetaan duurikolmisoinnuille isoilla kirjaimilla ja mollikolmisoinnuille pienillä. Vähennetyn soinnun perässä on pieni ympyrä. C-duurin kenttä kirjoitetaan I – ii – iii – IV – V – vi – vii°. Merkintä V7 tarkoittaa viidennen asteen dominanttiseptimisointua, kuten G7 C-duurissa.
| Aste | C-duurissa | G-duurissa |
|---|---|---|
| I | C | G |
| V | G | D |
| vi | Am | Em |
| IV | F | C |
Siirtäminen toiseen sävellajiin on transponointia. Kummassakin kierrossa perussävelet kulkevat asteilla 1, 5, 6 ja 4, ja vain kolmas sointu on molli. Siksi voit tunnistaa saman kierroksen, vaikka yksittäisten sointujen nimet vaihtuvat.
Basso voi soittaa myös muuta säveltä kuin soinnun perussäveltä. Merkinnässä G/B sointu on G-duuri ja bassossa soi B. C-duurissa kyseessä on edelleen viidennen asteen sointu. Numero seuraa soinnun perussäveltä.
Luku 6
Sointujen tehtävät
Roomalainen numero kertoo soinnun paikan. Harmoninen tehtävä kuvaa, mitä sointu tekee siinä kohdassa fraasia. Kokeile kiertoa C – F – G7 – C. Ensimmäinen C asettaa kodin, F vie siitä pois, G7 luo odotuksen ja viimeinen C tarjoaa paluun.
| Tehtävä | Sointu | Mitä voit kuulla |
|---|---|---|
| Toonika | C (I) | Fraasin kotisointu. |
| Subdominantti | F (IV) | Vie pois toonikalta ja valmistaa tässä dominanttia. |
| Dominantti | G7 (V7) | Synnyttää odotuksen, joka purkautuu toonikaan. |
G7 sisältää G-duurikolmisoinnun sävelet G, B ja D sekä septimin F. Kuuntele erityisesti B:tä ja F:ää. B on C-duurin johtosävel, joka voi nousta puoliaskelen C:hen. F voi laskea puoliaskelen E:hen. Kun soitat B–C:n ja F–E:n erikseen, kuulet kaksi pientä liikettä ison sointuvaihdon sisällä.
A-mollissa sama ajatus kuuluu kierrossa Am – Dm – E7 – Am. Luonnollisen a-mollin G korotetaan E7-soinnussa G♯:ksi. Se voi nousta puoliaskelen A:han. Samalla E7:n D voi laskea C:hen. Näin dominantin vetovoima syntyy myös mollissa.
Fraasia päättävää kulkua kutsutaan kadenssiksi. Dominantilta toonikaan palaava G7–C on yksi tavallinen päätös. Voit kokeilla myös Dm–G7–C. Dm valmistelee dominanttia samoin kuin F edellisessä kierrossa.
Sointujen tehtävät riippuvat siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Esimerkiksi G7 voi mennä myös Am:ään. Kokeile sitä viimeisen C:n tilalla. B voi edelleen nousta C:hen, joka kuuluu myös Am-sointuun, mutta fraasin loppu saa toisen värin. Toistuvissa kierroissa taas melodian loppu tai basson painotus voi kertoa kodista yhtä paljon kuin yksittäinen sointuvaihdos.